Sivut

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Uusi elämä

Aikaa taas vierähtänyt melkoisesti!

Paljon on tapahtunut....ero, uusi koti, Rakkaiden ja pitkäaikaisen ystäväpariskunnan ilmeisesti luottamuksen menetys, mutta ystävyytemme katkesi(syytä en ihan ymmärrä edelleenkään), rakkaan koiramme Nickyn pilvelle siirtyminen, eroaminen pitkäaikaisesta työstä, muuttaminen Hämeenlinnaan, hiuksetkin lyheni huomattavasti ja uusi työ vaikkakin osa-aikainen, mutta työ kuitenkin.

Näin menee sit muutama vapaapäivä....leipomusten parissa ettei ihan pääse leipuri opit unohtumaan



Kyllähän se mietitytti miten pärjään, mutta 2.6. 2017 tänne tulin ja täällä vielä ollaan.
Välillä tulee tai meinaa tulla herkkä hetki yksinäisyydestä, mutta tämä on tehnyt minulle hyvää.
Onneksi junalla ja onnibussilla pääsee noin tunnissa Helsinkiin, jos siltä tuntuu tai tilanne sitä muuten vaatii. Useasti olen siellä ollutkin, siskon sohvaa kuluttamassa, kun olen yöpaikan sieltä saanut.

Sen huomaa, että näin vanhemmiten on vaikeampi tutustua/ saada niitä oikeita ystäviä, hyvänpäivän tuttuja kyllä saisi ja löytyisi. Tulee useimmiten heistä mieleen, että onko se tuttavuus sitä kylän uteliaisuutta, mutta oikealta ei ainakaan ole tunnu. Ihana ystävä itse asiassa eilen kertoi eräästä naisesta joka on myös vast ikään muuttanut tänne Hämeenlinnaan ja on kaveria/ystävää vailla....olisiko tässä mahdollisuus saada vielä uusi ystävä näinkin keski-ikäisenä.....

Ystäviä ja siskoni käynyt ja siitä olenkin saanut taas hyvää oloa vaikkakin haikein mielin katsonut kun autojen perävalot kaartuu tien päässä.



Käsitöitäkin olen tehnyt jonkin verran, kaikista ei taida olla kuviakaan enää tallella.


                                                     Uudelle työkaverille sukkia


                                                        Uudelle työkaverille säärystimet
                                                         

Rakkaan siskontyttöni kanssa väkerrettiin unisieppari


Oma tekemä unisieppari

                                                                                   
                                               Elämänivalolle mustat sukat pyynnöstä


ystävän perheelle tein näitä muutamiakin, kun perheeseen syntyi ihana poikavauva


                                          toinenkin(pari) valmistuu kunhan saan aikaiseksi

Katsotaan mihin elämä minua johtaa ja miten jatkuu.
Yritän olla positiivinen ja iloinen vaikka välillä meinaa kun olla surumieli.


Tuli sit hankittua kesällä 2017 se kauan haluamani tatuointikin..."elämänivalo" kertoo monestakin asiasta, mutta pääosin vain yhdestä henkilöstä! LOVE YOU!!

Paljon asioita mielessä pyörii eikä niistä saa selvää oikein itsekkään välillä.

Muutama ystävä alkanut puhumaan että mun pitäisi saada jo miesystävä kun eron jälkeen ei ole mitään sutinaa ollut....mene ja tiedä. Toisaalta joo, mutta toisaalta HELL NO! ei todellakaan!
Harvemmin kukaan kotoa hakee(vaikka on sekin koettu tän elämän aikana), jos ei missään käy ja liiku kuin töissä. Hakemaan/ Etsimään en lähde...kyllähän vastaan sit tulee jos on tullakseen tavalla tai toisella!

Toivon sinulle ihanaa uutta alkanutta vuotta 2018!
Tuokoon se sinun elämään ihania uusia tuulia tai ihan arkisiakin iloja!!