Sivut

lauantai 28. kesäkuuta 2014

On sitten sadetta pitäny...

Kuten otsikko kertoo on ilmoja pidellyt...
Eilen perjantaina tultiin vähä kotona piipahtamaan, sunnuntaina takaisin ja maanantaina odottelemmekin ihania vieraita saapuvaksi, joten olisi vähintäänkin suotavaa ettei sataisi koko ajan, jotta kalaankin pääsisi
Kuhia on sieltä saatu ihan kivasti, minäkin 2 sain

Mökillä satanut ihan kiitettävästi, perjantai aamuna satoi vettä joka muuttui rakeiksi ja satoi niin että maa oli valkoisena. Ukkonenkin jyrisi niin et mökin lattia tärisi,aapuuva! Pelästyin ihan kauheesti vaikka ukonilmasta tykkäänkin, mutta nyt alkaisi riittämään jo...

Olen noina päivinä saanut jotain aikaiseksikin





Ylempi kuva siis ne joita olen aikaiseksi saanut...ankkakuvioisiin sukkiin en ole tyytyväinen, mutta muihin kyllä
Punaiset sukat ovat bambulangasta, puikoilla 3, värikkäät sukat 7 veljestä, Raita lankaa, puikoilla 3 myös ja täytyypä sanoa että olikin mukavaa lankaa työstää, taidampa laittaa lempilanka listaan
Ankkasukat ovat bambulangasta puikoilla 3
Yllä vielä pinkki tiskiliina bambulangasta koukulla 3

Alempi kuva on löytö kirppikseltä, Lego wear:in neuletakki, tosi hyvässä kunnossa, maksoi 6€, joten eihän sitä voinu sinne jättää...siskontytölle sitten kun kasvaa

Tästä on hyvä jatkaa, uudet sukat ovatkin jo puikoilla...

Toivotan aurinkoista kesää, säistä huolimatta!!!
Huomenna takaisin mökille!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

tiski/siivousliinat kunniaan

Tiski/siivousliinaa pukkaa, on sen verran tuota bambulankaa et pitää tehä jo pois.
Onneksi olen taas löytänyt innostuksen tekemiseen, olihan se "hetken" aikaa jäissä

Mallit on www.kangasaitta.fi sivuilta ja mattojen ohjetta käyttäen

eka on juhannusruusu





ja tää toka on marketta




Nyt miettii hän tekisikö sellaisen suht perus vai jotain muuta, kun ovat niin nopeitakin tehä

Tiistaita odottelen malttamattomasti,kun menen pop up iloon tapaamaan Virpi Siiraa(pääasiassa). Onnekseni suunitelmat sen verran muuttui että pääsen tuonne tapahtumaan.

Ihanaa alkavaa viikkoa!
Voikaa hyvin!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Erämessuilua

No niin käytiin Riihimäen erämessuilla..täytyy todeta niiden olleen pettymys,ku aina samanlaista menoa eikö mitään uutta tapaa esim. löydy messujen pidolle

Noh olihan siellä kuitenkin jotain mielenkiintoista ja voih niin kaunistakin





Eestipoijaat vähä tehny hienoja juttuja. kaikista en ottanut kuvia mut täs muutama




 Aivan mahtavia keinuja ja pihakoristeita,sahalla tehtynä...eiks tuo nalle oo sulonen...
 Sain mä vähä käsitöitäkin tehtyä...hihnan paikkaa pitää ehkäpä vähä siirtää ku menee kassin pohja vinkkeliin

Kuvan lisään myöhemmin
Huomenna alkaa armoton lankojen tarkastelu, että mitä sitä ny ottaa mukaan mökille ettei tarttis ostaa ainakaan paljoo :) uusia lankoja....
Ollaan kuitenkin aikas pitkään siellä!

Tältä erää moikkelis! 
Voikaa hyvin!!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Jaksaa jaksaa

Nyt ollaan taas vedossa, kai

Ihana päivä iskällä vietetty, jossa myös rakas pikkusiskoni perheensä kanssa
iskä oli laittanut ruuaksi pottumuussia ja riistakäristystä,ISO namskis

Sain annettua siskon lapsille tekemäni junasukat yms.
Ne olivat jopa just sopivat,jeee

ET-laukun hihnaa edelleen tehny aamulla,mutta vielä ei hihnan pituus riitä,argh...noh huomenna se on valmis ja sitten laitan kuvaa

Seuraavaksi lisää sukkia ja siskontytölle vihdoinkin jos saisin tehtyä sen mekon,jota jo aiemmin tein niinkin pitkälle kuin olkahihnoihin asti ja huomasin kamalan virheen,joten purkuunhan se sit meni...pitäs opetella purkamaan silleen ettei tarvitsisi koko työtä alusta aloittaa...taidampa siis lisätä tämänkin to do listalle

Sunnuntaina Riihimäelle erämessuille ukko kullan kanssa, toivotaan ettei taas sada niinku viime kerralla, mut ei sekään haittaa..kesä kuivattaa

Eipä tässä taas muuta

Voikaa hyvin!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

elossa ollaan...

HELLUREI pitkästä aikaa

Tosiaan elossa ollaan,jonkinlainen taantumakausi ollut,kuten aiemmin jo kirjoitinkin,mutta nyt tuntuu taas puikot ja koukut viuhuvan

Muutamat sukat valmistunu ja kohta ET-kassi valmis, joten laittelen kuvia ku tuo kassikin valmis...ehkä jo huomenna

Kohta olis Virpi Siiran järjestämä OmaKoppa-tapaaminenkin....johon siis aion mennä,jotta Virpikin saisi kasvot eikä vaan netissä kattella!
Niin tapaaminen on POP UP ILO:ssa, keskustassa

Voikaa hyvin ja Ihania kesäpäiviä!!