Sivut

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

takki ja muut kuulumiset


Ostin jo jonkin aikaa sitten kirjan virkkaa lapselle kaunista,maksoi kaikki 5€.
Aika kivoja ohjeita,tosin melko tylsiä,pääosin paitoja..noh 
jostainhan sekin on aloitettava

Tein siskontytölleni Lumille takin,joka on toivottavasti sopivamman kokoinen kuin joululahjaksi tekemäni(lisään kuvan kunhan tablettini sen suo)

Lankana aivan ihana bling bling lanka red heart:n shimmer
Niin tai siis tämä neuletakki on etureunusta ja nappeja vaille...kunhan löydän sopivat napit jostain




Olen myös "tuhlannut" joululahjaksi saamani lahjakortin lankamaailmaan..
Tuli ostettua kaksi nippua miniontelokudetta ja muutamat muut langat (niistäkin kuva myöhemmin)toisessa kuvassa ontelokuteista kutistumisvara otettu pois kastelemalla etukäteen









Jokos kirjoitin et lukulasitkin on nyt sit uuden vuoden kunniaksi hankittu...niitä käyttäessä vasta oikeestaan huomasin et apua,kuinka olen nähnyt ilman niitä (myöhemmin kuva)




Muutama tiskiriepukin tekaistu...vähä jotain pientä syntyy...kunhan tässä oppii ja oppis viel luottamaan enempi itteensä kaiken teossa,mut tuntuu tuo epävarmuus vaikuttavan tekemiseen sekä oppimiseen. Pitäs olla joku sparraaja, luomassa uskoa, jotta joku tekeminen onnistuisi...mistähän semmosen sais palkattua
Eiks kukaan ole keksinyt semmosta ammattia...pitäsköhän aloittaa semmonen firma...me tukijat...ite on niin haltioissaan toiseten ihanista tekemisistä, et olisin siinä ainakin hyvä!


Niin ja tabletin ostin joulu-uusi vuosi välipäivinä itselleni...saapahan rauhassa tallennella ohjeita yms. eikä tuo ukko kultakaan naputa koneella olosta niin paljon.tätä tablettia ei ilmeisesti miellä netissä oleiluksi ja sehän sopii mulle...on kätevä netistäkin/tallennetuista ohjeista kattoo ku tää tabletti vieres eikä tartte koko ohjetta kirjoittaa ylös tai tulostella ohjetta

Mut joo palaan taas asiaan ja lisään nuo kuvat
Voikaa te hyvin jotka eksytte lulemaan blogiani!!

Ja kuten huomasit jos tänne asti jaksoit lukea niin kuvatkin ilmestyivät jo...kato pakko oli saaha heti tääkin valmiiks

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uusi vuosi nyt vaihtunut,otimme sen vastaan kivassa seurassa riihimäellä!
Iso kiitos seurasta ja ihanista tarjoiluista!!
Sen seurauksena taidankin joutua viikonloppuna tekemään näitä herkullisia täytettyjä herkkusieniä ja paprikoita,ne olivat niiiiiiiin hyviä!

Mitä käsitöihin tulee niin täytynee saada keskeneräiset "kasattua'' jotta voin aloittaa uusien teon. Ainakin parit tiskirätit, lumihiutaleita, huivi jne. niin ja sukka-kurssillekkin ilmoittauduttu ystävän kanssa, jossa ohjelman mukaan pitäs oppia se macig loop-tekniikka.

Ans kattoo mitä uusia juttuja sitä tämä vuosi tuo tullessaan!!