Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu oli ja meni...onneks

Hellurei taas


Joulu tosiaan oli ja meni, nyt uuden vuoden odottelu alkaa

Sitä odotellessa piipahdin kaupoil täs aamulla ja mukaan sattui tuota shimmeri lankaa muutamaa eri väriä,punasta mulla olikin jo pari



Katotaan mitä niistä saisin aikaiseksi jossain vaiheessa, tosin tosta punaisesta meinasin tehä ainakin sen tonttulakin

Joulu aaton aattona tuli postista lappunen et olis pakettia tarjolla, no eihän me enää sit sinne lähetty piipahtaa, joten menin tänään


Liityin ennen joulua JUJU kerhoon ja nyt tuli liittymislahjat,maksoin vain postimaksun 6,90

Tosta lumihiutale kirjasta ihmiset kohisee, joten oletan sen olevan kohinan mukaisesti ihana

Nyt koukku TAAS heilumaan, hellurei!



maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulun ohi menoa odotellessa




Ostimpa sitten tänään TAAS muutaman langan, ku oli niin halpaa
2 kerää Red Heart Shimmeriä, josko niistä saisi vaik ens jouluks
tehtyä jollekkin sen tonttulakin, josta mun blogissa on kuva ohjeineenkin
Täksi jouluksi en olisi mitenkään ehtinytkään


Ainut vaan et se ohje olisi langalle, johon puikot 8 jollen väärin muista...
noh täytyy säätää jotain



Tällä langalla sais vähä sitä bling blinggiä...


Ihanaa Joulun aikaa kaikille teille, jotka ehkä eksyvät lukemaan mun blogiani!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä!


http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=94440
Facebookissa oli tämmöinen ihana linkki novitan sivuille


Ehkäpä joskus tuokin tulee tehtyä!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Valmista!

No niin tulipas tehtyä valmiiksi nyt sit molemmat sukat, pääteltykkin jopa on...se on aika saavutus




Tosiaankin nyt ekat villa langasta tehdyt sukat
Lankana Nalle

Nyt työn alla HILE langasta tuubihuivi....katotaan kui täs käy

torstai 28. marraskuuta 2013

Yllätys

Miun rakas ystäväin kävi tuomassa pienen yllätyksen
Vein hänelle kyseistä kangasta eräisiin projekteihin, joista ei kuitenkaan silloin tehty mitään
Hänpä oli sitten tehnyt minulle pienen "käsityö laukun", jossa edessä kolme aukkoa lankojen ulostuloon
Kätevä matkalle mukaan otettava


Kiitos Anne rakas!!!

Lumihiutaleita

http://www.usefuldiy.com/fi/diy-crochet-snowflakes-pattern/

Tuossa linkissä, jonka toivon tulevan esille on hienoja lumihiutaleita!!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

sydämenmuotoinen kattausliina

Nyt rikon varmasti kaikki sääntöjä kun en jaksa muistaa mistä olen ohjeen saanut ja ilman lähdemerkintää laitan tänne, mutta jostain päin facebookkia se varmasti on

Tämäkin olisi pienempänä versiona varmasti kiva lasinaluseksi...ja liinaksi pöydälle jos vaikka yhdistäisi muutamia....
Alkoi muuten itteäni kiinnostamaan, mut teen kyl sukat valmiiksi ekana









lauantai 23. marraskuuta 2013

postipoika toi...

Mitenkä osasikaan postipoika miuu ilahuttaa tämmösil lahjoil...
Ei vains, novitaa jo odottelinkin kauan sit ja patalappukirjasen ostin facebook ryhmästä

Alkaa jossakin vaihees lappujen väkerrys...


Kumpaakaan lehteä en oo ehtiny edes vilkasta....
Aamupäivä meni kädentaidon messuilla ja äsken laiteltiin autoon tarvittavat tavarat....

Ja nyt mamma heittäytyy "vapaalle" tyttöjen iltaan...
Tosin en varmaan jatkoille lähe, ku huomen elämänivalon 20v. synttäri kaffet
enkä mä tän pahuksen migreenin kans paljo uskalla edes ilolientä ottaa, tosin eipä nykyään yleensä tee mielikään

Tältä erää...moro!!

sukkaa pukkaa


Tässä olis ny toinen pitkävartinen sukka valmis..noh päättelyjä vaille
Toinenkin sukka valmis kantapäähän asti, joten sitä jatkan kunhan kerkiän
Tämä sukka onnistui TOSI hyvin, olen tyytyväinen ja ylpeä itestäni etten lannistunut vaan huomaan osaavani..jeeee

HYVÄ MINÄ!!

ohjeita!

Tässä liittelen ohjeita etenkin noita kurssilla tehtyjä...koittakaa saaha selvää



Tässä pylväsneliö



Rapuvirkkaus, joka sopii kaiketi kaikkeen, siistimään reunan...kuka tykkää kuka ei...

Isoäidinneliö

Perussilmukat

Pylväskolmio

Isoäidin pylväskolmio

Ihana virkattu sydän

Virkattu perhonen


Virkattu perhonen, puolikas afrikkalaista kukkaa 



2- kerroksinen kukka

Pitää muistaa et jos liikaa silmukoita työ alkaa aaltoilemaan ja jos silmuokoita liian vähän , työ kupruilee




Lumihiutale


Kolmiuloitteinen kukka
Tähän meni jo kukkaosaan tosi paljon lankaa



Afrikkalainen kukka 6 sakaraisena ja alla siitä muunnelma 5 sakarainen



Kahdenlaista tähteä


Jos ohjeet ei näy, ni laitappa kommenttia, kiitos!





perjantai 22. marraskuuta 2013

sukkani mun

Hihii...torstaina kävin sit ihanan ystäväni luona saamassa vierihoitoa sukan kantapään teossa tai oikeastaan sen kavennuksissa jne.

tein sukkaparin ja yhen parittoman valmiiksi siihen asti kunnes alkoi ne kavennukset jne. Niin ja pariton siksi ku ei ollu ku kolmet bambupuikot joilla tehä

Parittoman tein samana iltana valmiiksi...perjantaina valmistui toinen sukkaparin sukka...ans kattoo ehtiikö viikonlopun aikana muuta tehäkkään

Lauantaina pääsen ihanan rakkaan ystäväni kutsumana kädentaidonmessuille ja sunnuntaina vietetäänkin elämänivalon Jeren 20 v. synttäreitä, hänen kotonaan

Laittelen kuvia sukista vähän myöhemmin!

Niin ja tarkoitus on laittaa kurssilla tehtyjen juttujen ohjeetkin tänne...kumpa vaan osais ne tänne laitella...

Tällä erää ihanaa viikonloppua teille ja meille!!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

vika kurssi 19.11

Viimeinen kurssi ilta...sniif...
Mitä mä nyt teen!?
On ollut kyl kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia
Tässä illan saldo


Elikkä pylväsneliö ja toisenlainen kerroskukkaneliö

Täytyy alkaa kattelemaan uusia kursseja, jotka alkaa alkuvuodesta.Virkkauksesta ei kyllä kuulemma ole minulle mitään uutta.
Joten pitäsköhän sit siirtyä neulontaan...hmmm..pitääpä miettiä ja katsoa olisiko siellä jotain mulle sopivaa



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kurssi 12.11

Eilen oli taas kurssipäivä...enää on yksi ilta jäljellä, sniif!
Teimme pari erilaista kolmiota ja pari perhosta




Kolmiot oli helppo tehdä, kun tajusi piirroksen, mutta perhoset tuntui jo vaikeammilta
Saamamme kuva ei ollut ihan selkeä ja ohjeessa oli virhe, jota emme ekaks edes tajunneet

Mut pääasia et valmistuivat!


Näiden ohella olen tekemässä ekoja villasukkia itelleni, teen molempia yhtä aikaa ja kun kantapään kohassa olen, ryntään ystäväni luo tapulikaupunkiin, joka näyttää miten se tehdään(aiemmissa olen tehnyt jonkun kohdan nimittäin väärin)


Sukkaan tulee tarkoituksella pitkä varsi, tämä sukka menee nyt sivuun ja jatkan toisen sukan tekemistä, joka taitaa olla ekan vaalean raidan kohdalla menossa

Niin ja silmukoita tässä vaiheessa 56
Lankana Nalle,
 eikä toistaiseksi ole kutittanut, toivotaan et loppuun asti menee kivasti

Et tällä lailla tähän asti!!




torstai 31. lokakuuta 2013

Pupuja


IHANIA PUPUSIA!!!

Teksi on kopioitu alla olevasta blogista!Oli siis ihan pakko ettei joudu ohje hävöksiin ja eikös se kuitenki ole sallittua kunhan alkuperäislähde tulee esille!
Joten puput kehiin...


http://maikinkontti.blogspot.fi/2013/08/pehmoisia-pupusia.html

Pehmoisia pupusia

Muistatteko Rättipupun jonka tein alkukesästä serkkuni vauvalle? Nytpä sain hyvän syyn neuloa saman ohjeen uudelleen ja peräti kahteen kertaan, kun tuttavapiiriin syntyi kaksostytöt < 3 .
Malli: Cuddle Bunny Blankie by Betty Harris
Lanka: Novita Miami
Kulutus:  52 g ja 56 g
Puikot:pää ja korvat 2,75, rättiosa 4
Ravelryssä: Tui tui
Fiilis: Ihanan pehmoiset ja minun mielestäni söpöt. Tällaisen tahdon tehdä vielä omalle vauvallekin :)

Ohjetta modailin sen verran, että tällä kertaa virkkasin kiinteitä silmukoita ainaoikein -korvien ympäri. Reunuksen ainaoikein -kerrokset jätin pois ja sen sijaan virkkasin kiinteitä parin kerroksen verran. Koska käyttämäni lanka oli paksumpaa (kai) kun ohjeessa, vähentelin silmukoita ja kerroksia mututuntumalla niin ettei pupusten päistä ja korvista tullut ihan valtavan kokoisia.




Edit: Facebookin neulontaryhmässä toivottiin kovasti suomennosta tästä ohjeesta. Yritin suomentaa ohjetta osittain aika vapaamuotoisestikin. Samalla kerroin myös niistä ohjeen modauksista, jotka tein näitä pupuja neuloessa. Jos joku kohta jäi epäselväksi, kysy neuvoa rohkeasti :) Korostan vielä, että ohje ei ole täysin sanasta sanaan suomennettu alkuperäisen ohjeen kanssa.



RÄTTIPUPU 
Puikot: neulo rättiosa langan suosituksen mukaisilla puikoilla tai hiukan isommilla. Pää ja korvat kannattaa neuloa reilusti pienemmillä puikoilla, jottei täyte näy. Ohjeen pupun pää on neulottu puikkokoolla 2,75 (sukkapuikot) ja rättiosuus puikkokoolla 4 (aluksi sukkapuikot, lopuksi pyöröpuikot). Lisäksi tarvitset 4kpl silmukkamerkkejä.

Korva:
  • luo 5 silmukkaa jättäen reilusti lankaa korvan kiinnittämistä varten
  • neulo 10 kerrosta aina oikein
  • lisäyskerros: neulo 1s, lisää yksi silmukka neulomalla seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo 1s, lisää yksi silmukka neulomalla seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo 1s
  • neulo seuraavat 12 kerrosta ainaoikein
  • lisäyskerros: lisää taas yht. 2 silmukkaa kuten edellisellä lisäyskerroksella
  • neulo seuraavat 10 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros: neulo 1s, tee kahdella seuraavalla silmukalla ylivetokavennus, neulo kunnes jäljellä 3 s, neulo seuraavat kaksi silmukkaa oikein yhteen, neulo 1s.
  • neulo seuraavat 4 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros: kuten edellinen kavennuskerros
  • neulo seuraavat 2 kerrosta ainaoikein
  • kavennuskerros
  • neulo seuraavat 2 kerrosta ainaoikein
  • neulo kolme oikein yhteen
  • katkaise lanka ja päättele

Tee toinen korva samoin. Ohjeesta poiketen virkkasin vielä korvien ympäri yhden kerroksen kiinteitä silmukoita .

Huom! Itse neuloin korvista kapeammat ja lyhyemmät, mitä ohjeen silmukka- ja rivimäärillä olisi tullut. Kannattaa säätää lisäykset ja kavennukset sekä neulottavien kerrosten määrät omalle langalle sopivaksi niin, että saat sopivan kokoiset korvat. Neuloin molempia korvia yhtä aikaa samoilla puikoilla, jotta muistin tehdä molemmissa lisäykset ja kavennukset samassa kohti.

Jemmaa tässä vaiheessa pätkä lankaa (n. 50 cm) myöhempää käyttöä varten.

Pää:
  • luo 4 silmukkaa,  yksi kullekin sukkapuikolle
  • 1. kerros: neulo jokainen silmukka sekä etu – että takareunastaan (yht. 8s, 2s kullakin puikolla)
  • 2. kerros: neulo
  • 3. kerros: neulo jokainen silmukka sekä etu – että takareunastaan (yht. 16s, 4s kullakin puikolla)
  • 4. kerros: neulo
  • 5. kerros: * neulo 1s, neulo kaksi seuraavaa silmukkaa sekä etu- että takareunoistaan* , toista ** jokaisella puikolla (yht. 24s, 6s kullakin puikolla)
  • 6. kerros: neulo
  • 7. kerros: * neulo 1s, neulo seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan, neulo kunnes puikolla on 2 silmukkaan neulo seuraava silmukka sekä etu- että takareunoistaan yhteen, neulo 1s* , toista ** jokaisella puikolla
  • toista rivejä 6 ja 7 kunnes jokaisella puikolla on 12 silmukkaa (tai haluamasi silmukkamäärä)
  • neulo 15 kerrosta (tai haluamasi kerrosmäärä)
  • tässä vaiheessa kannattaa ommella korvat sopivaksi katsomalleen paikalle käyttäen luomisessa jätettyjä langanpäitä. Päättele langanpäät huolellisesti
  • seuraavaksi lähdetään kaventamaan silmukoita joka toisella kerroksella, puikon alussa ensin 1s oikein, sitten ylivetokavennus, neulotaan kunnes puikolla 3 silmukkaan seuraavat 2s oikein yhteen, viimeinen silmukka neulotaan oikein
  • täytä pää vanulla siinä vaiheessa, kun reikä on sen kokoinen että vanu on vielä mahdollista pujottaa
  • ohjeessa kavennettiin näin kunnes kullakin puikolla oli 2 silmukkaa, itse lopetin kaventamisen kun jokaisella puikolla oli 4 silmukkaa
  • pujota jemmattu langanpätkä neulalla puikoilla olevien simukoiden läpi, vaikka kahteenkin kertaan. Tällä langalla kiristetään pupun kaula-aukko niin että vanu pysyy pään sisällä

Rättiosa:
vaihda työhön paksummat puikot neuloen yksi kerros oikein.

Rättiosa tehdään lisäämällä joka toinen kerros kunkin puikon molempiin päihin 2 silmukkaa, siis yht. 8 lisättyä silmukkaa kullakin lisäyskerroksella. Lisäykset tehdään neulomalla jokaisen puikon toinen ja toisiksi viimeinen silmukka sekä etu- että takareunoistaan.

Neulo tehden lisäykset joka toinen kerros kunnes rättiosa on halutun mittainen. Vaihda työhön pyöröpuikot kun sukkapuikot alkavat käydä pieniksi. Merkitse puikkojen vaihtumiskohdat silmukkamerkein.

Ohjeen mukaan rättiosan reunaan neulotaan muutama kerros aina oikein (siis suljettua neuletta neuloessa joka toinen kerros nurin). Itse jätin nurjat kerrokset neulomatta ja virkkasin sen sijaan pari kerrosta kiinteitä sillmukoita reunaan, jottei reuna käpristyisi. Tässä kyllä ainaoikein toimisi paremmin, omassani reuna jäi hiukan kiemuralle ja oikeni vasta kun prässäsin puput.

Lopuksi kiristä pupun kaula-aukko, ja päättele langat huolellisesti. Kauniin lopputuloksen saat prässäämällä pupun rättiosan kostean harson läpi silitysraudalla, tai pingottamalla hiukan kostutettu pupu nuppineulojen avulla alustaan kiinni.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kurssin aihe: Kolmikerroksinenkukkaneliö ja tähdet





Tässä on 29.10. kurssin tuotoksia...
 Kokeilimme kahta eri tähteä erilaisista omista langoista ja kyllähän niil eroa on
Nuo vasemman puoleiset oli tosi helppoja tehä, oliko kerroksia kolme

Oikealla olevat oli kans ihan kivoja, mutta jo heti alussa meinasi useammalla henkilöllä hermo mennä ku tahtonu saaha sitä oikein...myös siis minulla

Purettiin,tehtiin, purettiin, tehtiin...kunnes tuli oikein..



Tässä viel pari tiskirättiä jotka olen tehnyt kaverin myyjäisiin..muutama olisi viel tulollaan


Edellis viikolla 22.10 me tehtiin kolmikerroksista kukkaneliötä
Lankana mulla näissä miami



Siis hei lankaa meni ihan kiitettävästi tuohon kukkaosioon ja 
ajallisesti meni 1 1 /2 h, siis apua puolitoistatuntia....no okei ennenkuin tajusi mihin mikäkin menee "kiinni" jne.
Kyllä tuntui peukalossa ihan kiitettävästi tuon tekeminen

Alemman kukan tein sit kotona illalla, melkein ilman ohjetta, joten ei se sit kovin vaikea ollutkaan tehdä



lauantai 26. lokakuuta 2013

Kun keskittyy ni valmistuu

Kuten otsikko kertoo...kun keskittyy ni valmistuu
Pikku hiljaa alkaa valmistua keskeneräisiä töitä (viel olis muutama kesken)

Tässä huivi venytyksessä...josta koon mittasin about 170 cm x 120 cm
Isompikin olisi saanut olla, mut ehkä mä joskus teen toisenlaisen ja semmosen johon oikeesti voi vaik käpertyä



Nyt seuraavan työn kimppuun tai josko tekis tiskirättejä myyjäisiin välillä...joo niin mä teen

Se on moro!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Metsämörri eli HOI KOLIKOK

HOI KOLIKOK, HOI KOLIKOK

Se on nyt meikäläinen sit Metsämörri-ohjaaja....
Kyllä meidän ryhmällä vaan oli mukavaa...kivoja ihmisiä kaikki
meitä oli 11 henkeä + kouluttaja
1 mieskin oli "eksynyt"joukkoon

Koulutuksen toteutti Suomen Latu, joiden tiloissa Pasilassa Helsingissä oltiin
Kouluttaja oli kyllä hyvin työnsä osaava monitaituri mielestäni!




Tässä sitä nyt ollaan "valmistuttu"


Tänään vuorossa oli metsämörriretki...
Reput laitettiin keskeiselle paikalle, josta kaikki löytävät omansa ja tämä toimi myös kokoontumispaikkana




Lopuksi jätimme metsämörrille terveiset!
Kuvassa mukana myös jotain mikä ei kuulu luontoon...eikö




Tässä toisen ryhmän terveiset....no hei sehän on itse metsämörri!! Parralla tosin


Ans kattoo kuinka mun ryhmän vetämisen työelämässä käy....no innostusta ainakin on
Tekisi ihan mieli mennä jatkokurssille, mutta eipä niitä ainakaan toistaiseksi näyttänyt olevan

Tällä erää ei muuta kuin 

HOI KOLIKOK!!




perjantai 18. lokakuuta 2013

Mennöö hermo...

Siis mä en kestä, yritän tämän blogin asetuksia laitella yms. ja nyt ei sit näy kommentteja ollenkaan...
Kyllä tässä varmaan kohta 13 vuotta täyttävää nuorta miestä tarvitaan...noh muutaman viikon päästä nähdään

:)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Jihuu,taas opin uutta!!

Mitä tänään opin....noh....afrikkalaisenkukan!!

Olen sitä kerran yrittäny tehä,mut tietenkään se ei het onnistunu...laitoin opettelun odottamaan parempaa hetkeä ja se oli tänään.
Olen siis aloittanut jälleen virkkauskurssin, peltolan koululla ja ope on ihana! Puhuu selkokieltä, et tämmönen tampiokin jotai ymmärtää

Tässä teille pieni kuva mitä sain aikaiseksi


Sain tehtyä 2 isoa ja 2 pienempää kulmikasta....nää värit sopiikin kivasti siihen hippoon, jonka teko alkaa pikku hiljaa,kun kerran opin tän kukan tekemään

Alla olevan tiskirätin hokasin eräästä blogista(jonka tiedot tekstin jälkeen)
Aika kivannäköinen....katotaan milloin sais sellaisenkin aikaiseksi tehä esim.

Tässä kaikki tällä erää...se on moikkelis


Tiskirätti - kestosuosikki

Iloisen värinen tiski- tai siivousrätti on kiva lahja ystävälle tai oman arjen piristys. Puuvillasta tai puuvilla-bambusekoitteesta neulottu rätti on hygieeninen, sillä sen voi pestä pesukoneessa kuumassa lämpötilassa.

Kissankäpälä-rätin pitsikaavio syntyi vuosi sitten keväällä. Pitsikuvion innoittajana oli perinteinen viuhkapitsi. Kissankäpälä-nimen se sai nurjien silmukoiden muodostamaasta kaarevasta rykelmästä, mikä muistuttaa kissankäpäläkasvin kukintoa. Jos et ole aiemmin neulonut pitsineuletta, niin tästä pienestä rätistä on helppo aloittaa! Muista vain, että kaavion riveillä 1 ja 2 sekä 9-12 olevien harmaiden ruutujen kohdalla ei ole silmukkaa. Pitsikuviossa tehdään langankiertoja, minkä vuoksi silmukoiden määrä vaihtelee eri kerroksilla.

Lanka: King Cole Bamboo Cotton
Puikot: 4 mm

Luo 39 silmukkaa. Neulo 10 krs aina oikein.

Pitsikaavio
Aloita pitsin neulominen:
Oikea puoli: neulo 4 s oikein. Aloita neulominen kaavion mukaan riviltä 1 (luetaan oikealta vasemmalle). Toista kaavio rivillä aina yhteensä 4 kertaa. Neulo kerroksen viimeiset 3 s. oikein.
Nurja puoli: neulo 3 s oikein, jatka neulomista kaavion mukaan riviltä 2 (luetaan vasemmalta oikealle), neulo krs:n lopussa 4 s oikein.

Jatka pitsikaavion krs:t 3-12 samaan tapaan kuten edellä kaaviota seuraten. Oikealla puolella krs:n alkuun neulotaan 4 oikeaa silmukkaa ennen kaavion aloittamista ja nurjalla puolella 3.

Toista pitsikaavion 1-12 krs yhteensä neljä kertaa. Neulo lopuksi 10 krs aina oikein ja päättele rätti. Päättelylangalla voi halutessaan virkata lenkin ripustamista varten.

-Sanna