Sivut

lauantai 28. kesäkuuta 2014

On sitten sadetta pitäny...

Kuten otsikko kertoo on ilmoja pidellyt...
Eilen perjantaina tultiin vähä kotona piipahtamaan, sunnuntaina takaisin ja maanantaina odottelemmekin ihania vieraita saapuvaksi, joten olisi vähintäänkin suotavaa ettei sataisi koko ajan, jotta kalaankin pääsisi
Kuhia on sieltä saatu ihan kivasti, minäkin 2 sain

Mökillä satanut ihan kiitettävästi, perjantai aamuna satoi vettä joka muuttui rakeiksi ja satoi niin että maa oli valkoisena. Ukkonenkin jyrisi niin et mökin lattia tärisi,aapuuva! Pelästyin ihan kauheesti vaikka ukonilmasta tykkäänkin, mutta nyt alkaisi riittämään jo...

Olen noina päivinä saanut jotain aikaiseksikin





Ylempi kuva siis ne joita olen aikaiseksi saanut...ankkakuvioisiin sukkiin en ole tyytyväinen, mutta muihin kyllä
Punaiset sukat ovat bambulangasta, puikoilla 3, värikkäät sukat 7 veljestä, Raita lankaa, puikoilla 3 myös ja täytyypä sanoa että olikin mukavaa lankaa työstää, taidampa laittaa lempilanka listaan
Ankkasukat ovat bambulangasta puikoilla 3
Yllä vielä pinkki tiskiliina bambulangasta koukulla 3

Alempi kuva on löytö kirppikseltä, Lego wear:in neuletakki, tosi hyvässä kunnossa, maksoi 6€, joten eihän sitä voinu sinne jättää...siskontytölle sitten kun kasvaa

Tästä on hyvä jatkaa, uudet sukat ovatkin jo puikoilla...

Toivotan aurinkoista kesää, säistä huolimatta!!!
Huomenna takaisin mökille!

4 kommenttia:

  1. Kiva toi takkikin! Oli tekstarin kuva niin pikkuinen etten saanut siitä oikein selvää... ja sitten unohdin jo koko asian, vaikka piti sulle kyllä vastata :/
    Meillä on ollut tänään tosi kiva ilma, toivottavasti teilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Toi takki on hieno =) Tässä muuten mun blogi =)

    VastaaPoista
  3. http://miksunblogii.blogspot.fi/p/mina.html

    VastaaPoista